keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Netflix Original Anime: Castlevania

Netflix on tuonut anime-sarjat kaikkien saataville. Jos ennen halusi katsoa animea laillisesti, joutui sarjat katsomaan käyttäen Crunchyroll-palvelua, tai ostamaan sarjat ja elokuvat DVD:nä tai Blue-Ray:nä. Vaikka Netflix on ottanut animet mukaan palveluunsa, niin Suomen Netflixissä on vain vähän päälle 10 erilaista animea, ja tämä on murto-osa verrattuna amerikkalaisen Netflixin tarjontaan. Kun katselen amerikkalaisen Netflixin animetarjontaa, tulee melkein itku. Olisipa meillä Suomessa kaikki nämä samat animet nähtävillä!
Olen jo pitkään kaivannut katsottavaksi jotakin vähän synkempää ja aikuismaisempaa animea, ja rukouksiini vastattiin Netflixin toimesta. He julkaisivat Castlevania-animen ja tämä sarja tuli jopa Suomeen asti! Olihan se siis pakko katsoa.


Castlevania perustuu klassiseen videopelisarjaan. Itse en ole yhtään pelisarjan peliä pelannut, mutta animen halusin silti nähdä. Mielestäni tämän animen katsominen ei vaadi pelien pelaamista. Varmasti he, jotka ovat pelejä pelanneet, löytävät sarjasta uusia ulottuvuuksia, mutta ihan selkeä sarja oli pelejä pelaamattomallekin ihmiselle. Sarjan juoni pakattuna yhteen lauseeseen: Dracula (joka näyttää mielestäni ihan muumien taikurilta) on hyvin, hyvin vihainen ja uhkaa tuhota koko maailman, ja asialle on tehtävä jotakin.
Sarjan ensimmäisellä kaudella oli vain neljä noin 25 minuutin pituista jaksoa, ja kaikki jaksot tulikin katsottua kerralla putkeen. Mielestäni sarjan ensimmäinen kausi tuntui enemmänkin eräänlaiselta esiosalta, jossa esiteltiin sarjan hahmot ja juoni. Kausi oli niin lyhyt, ettei siinä ehtinyt paljoa tapahtumaan, mutta kuitenkin tarpeeksi pitkä, että se sai minut odottamaan lisää jaksoja. Netflix onkin luvannut jatkaa sarjaa toisella kaudella, jossa tulee olemaan kahdeksan jaksoa.


Sarjan piirrostyyli oli mielestäni melko länsimaalainen. Castlevaniaa voikin siis suositella myös ihmisille, joita perinteinen animemainen piirrostyyli suurine silmineen häiritsee. Itse olen tottunut katsomaan sarjoja, joissa käytetään juuri sitä perinteistä piirrostyyliä, joten Castlevanian tyyli ei ehkä miellyttänyt silmiäni, mutta ei se mitään ongelmiakaan aiheuttanut.
Castlevaniassa oli paljon väkivaltaa, muutamassa kohdassa veri roiskusi ja suolet lentelivät, joten sarja ei ehkä sovi kaikille. Myös kielenkäyttö sarjassa oli karkeaa. Netflixin luokittelun mukaan sarja onkin suunnattu aikuisille, eikä sitä oikeastaan voi suositella kovinkaan nuorille katsojille.


Itse tykkäsin sarjasta. Ei Castlevania ehkä ole parhaimpia anime-sarjoja, mitä olen koskaan nähnyt, mutta oli se ihan viihdyttävä. Uskon, että toisen kauden myötä sarjassa alkaa tapahtumaan enemmän ja meno muuttuu jännittävämmäksi.
Eniten minua sarjassa ehkä häiritsi se, että se oli puhuttu englanniksi. Mielestäni kun animea katsotaan, niin sen täytyy olla puhuttu japaniksi. Jos hahmot olisivat puhuneet japania, sarja olisi ollut varmasti ainakin kaksi kertaa parempi. No, ainakaan sarja ei ollut puhuttu suomeksi, koska se vasta olisikin ollut kamalaa kuunneltavaa.


Onko kukaan muu katsonut Castlevaniaa, mitä mieltä olit?
Osaisiko kukaan suositella minulle synkkää ja pelottavaa, vähän uudempaa animea? 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti